Kansan sankari Vladimir Vysotki

Harva ihminen on jättänyt venäläiseen populaarikulttuuriin yhtä väkevää jälkeä kuin Vladimir Vysotski, ainutlaatuinen laulaja, lauluntekijä, näyttelijä ja runoilija. Vysotski eli elämänsä aikana, jolloin virallinen tunnustus kiersi hänen kaltaisensa hahmot kaukaa. Silti hän oli ja on kansan liki yksimielisesti rakastama legenda.

Aida Hanemayerin näkemys kansantaiteilijasta

Vuonna 1938 syntynyt Vysotski opiskeli nuoruudessaan hetken aikaa Moskovan rakennusinsinööri-instituutissa, mutta siirtyi jo yhden lukukauden jälkeen opiskelijaksi Moskovan taideteatteriin, josta valmistui vuonna 1960. Työpaikka löytyi pian Moskovan Pushkinin draamateatterista, josta hän tosin sai potkut kolmen vuoden kuluttua, pääosin alkoholin käytöstä johtuneen huonon käytöksen vuoksi. Seuraavana vuonna hänet kiinnitettiin juuri perustettuun Taganka-teatteriin, jonka leivissä Vysotski näytteli elämänsä loppuun asti. Tosin Taganka pestikään ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.  Useampaan otteeseen hänet erotettiin näytösluonteisesti, mutta palkattiin aina takaisin. Useimmiten syynä olivat ylilyönnit alkoholin kanssa. Vysotskin teatteriuran päätyö oli nimiosa Shakespearen Hamletissa, jonka hän esitti yli 200 kertaa ja josta hän sai myös useampi kansainvälisiä tunnustuksia. Teatterin lisäksi Vysotski esiintyi myös valkokankaalla, muun muassa elokuvissa Taigan isäntä (1968), Neljännes (1972 ja Huono hyvä ihminen (1973). Vaikka Vysotskin näyttelijänura oli kiistatta vaikuttava, tunnetaan hänet silti parhaiten musiikistaan.

Moraalittomia arvoja ja pahuuden siemeniä

Epäonnisesti päättyneen draamateatteri pestinsä aikana Vysotski oli alkanut tehdä musiikkiakin. Ensimmäinen kappale ”Tatuointi” syntyi vuonna 1961, ja lisää tuli kiihtyvällä tahdilla. Kesällä 1963 Vysotski äänitti Gorkin elokuvastudiolla kappaleitaan tunnin mittaiselle kasetille jonka kopiot lähtivät leviämään vauhdikkaasti Moskovassa ja kauempanakin. Toinen, lähes viisikymmentä kappaletta sisältänyt kasetti julkaistiin lokakuussa 1964. Ensimmäinen julkinen esiintyminen muusikkona toteutui kuitenkin vasta keväällä 1965.

Vysotskin musiikkia kuultiin pääosin kädestä käteen välitettyjen kasettien välityksellä, tai epävirallisissa konserteissa, joita järjestettiin vuosien saatossa niin asunnoissa, ravintoloissa kuin tehdashalleissakin. Jotkut hänen tunnetuimmista kappaleistaan esitettiin elokuvissa, kuten suomalaisillekin tuttu ”Ystävän laulu”, joka kuultiin vuoden 1967 elokuvassa ”Vertikal ”.

Vysotski työmäärä oli valtava – hän äänitti jatkuvasti kappaleitaan, esiintyi konserteissaan, näytteli elokuvissa ja teatterin lavalla. Kovan työn tuloksena suosio kasvoi tasaisen varmasti, samalla kun ongelmia kasaantui. Kesällä 1968 Neuvostolehdistö hyökkäsi Vysotskia vastaan. Toimittajien kitkerissä kommenteissa hänen musiikkinsa katsottiin levittävän moraalittomia arvoja, ja taiteilijan kylvävän pahuuden siemeniä yhteiskuntaan. Millaisia Vysotskin kappaleet sitten olivat?

Vysotskin laulut eivät varsinaisesti edustaneet sosialistisen realismin ihanteita. Realistisia ne kuitenkin olivat. Hänen kappaleensa kertoivat usein laitapuolenkulkijoista, juopoista ja varkaista, joita Vysotkski ei suinkaan tuominnut, jos ei ihaillutkaan. Sen sijaan hän usein pyrki ensimmäisessä persoonassa kerrottujen tarinoidensa kautta ymmärtämään heitä.  Rikollisuuden lisäksi kestoteema oli sota, jota niin ikään kuvattiin rujon realistisesti vailla virallisen propagandan sankarikuvitelmia. Juuri tämä suoruus, rehellisyys ja samaistuttavuus on Vysotskin valtaisan suosion peruskivi. Hänen laaja, arviolta 800 kappaletta käsittävä tuotantonsa tarjoaa jokaiselle jotakin ja vain ani harva aihe jäi häneltä kokonaan käsittelemättä. Vysotski lauloi rujon karhealla äänellään luonnosta, historiasta, urheilusta, rakkaudesta, toivosta, pelosta, hulluudesta, addiktioista ja ennen kaikkea tavallisesta arjesta.

Puolivirallinen sankari

Vysotskin asema yhteiskunnassa oli lievästi sanottuna kaksijakoinen. Suurimmaksi osaksi Vysotskin tuotanto levisi epävirallisia kanavia pitkin, mutta maan ainoa levy-yhtiö Melodija julkaisi hänen musiikkiaan ajoittain virallisiakin kanavia pitkin. Hänen musiikkiaan oli myös aika ajoin mahdollista kuulla radiossa ja elokuvia näytettiin televisiossa. Yleisesti ottaen hänen virallinen arvostuksensa ei kuitenkaan koskaan lähimainkaan vastannut hänen kansan parissa nauttimaansa arvostusta. Virallisesti Vysotki vaikutti olevan välttämätön paha, jota vastentahtoisesti siedettiin kansansuosion vuoksi. Vysotskia parjattiin ajoittain lehdistössä, eikä häntä koskaan edes päästetty televisioon esittämään musiikkiaan. Silti väitetään monien korkeiden johtajien, etunenässä Brezhnevin, olleen hänen ihailijoitaan. Kenties tästä syystä hän epäsovinnaisuudestaan huolimatta pääsi esiintymään sosialistisen blokin ulkopuolellekin. Erityisen paljon aikaa hän vietti Ranskassa, joka oli hänen vaimonsa Marina Vladin kotimaa, mutta Vysotski esiintyi myös Yhdysvalloissa ja Meksikossa asti. 1976 hän jopa esiintyi amerikkalaisessa 60 Minutes- ohjelmassa, jossa tosin virheellisesti ja kenties tarkoitushakuisesti väitettiin hänen olleen vankilassakin, vaikka näin pitkälle hänen vastustuksensa ei tosiasiassa mennyt.

Mikäli Vysotki olisi elänyt vielä muutaman vuoden, olisi hänestä voinut perestroikan ja glasnostin myötä tulla valtionkin tunnustama kansallissankari. Kaiken aikaa Vysotski kuitenkin poltti kynttiläänsä molemmista päistä. Alkoholi oli ollut hänelle ongelma koko aikuisiän ajan, mutta myöhempinä vuosina hän myös käytti runsaasti piristäviä aineita. 1970-luvulla lailliset ja laittomat päihteet sekä armoton työtahti ajoivat vasta nelikymppisen miehen terveyden karille. Loppu koitti sydänkohtauksen muodossa heinäkuussa 1980. Tyypilliseen tapaan lehdistö jätti tapauksen noteeraamatta. Vysotski sai kuitenkin vielä viimeisen kerran näpäyttää esivaltaa, sillä hänen hautajaispäivänään hallinnon suurprojekti, Moskovan olympialaiset jäivät kansan keskuudessa toiseksi paikallisten halutessa nähdä edes pienen vilauksen Vysotskin arkusta. Vuosien saatossa Vysotskin maine on kasvanut valtaisaksi, ja hän on tänä päivänä ehdottomasti venäläisille rakkaimpia kulttuuripersoonia kautta aikojen.

Vysotski esiintymässä 1979

Lue lisää:

Stites, Richard 1992. Russian Popular Culture. Entertainment and Society Since 1900. Cambridge University Press.

Torvinen, Antti (toim.) 2015. Ystävän laulu – Vladimir Vysotski. Ruslania Books Oy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s