Termi slaavikyykky lienee tuttu monelle, samoin loputtomat meemit Adidaksen verkkareihin pukeutuvista venäläisistä. Molemmat ilmiöt juontavat juurensa gopnikkeihin.
Termi gopnik viittaa todennäköisesti katuryöstöä tarkoittavaan sanaan gop-stop, vaikka on myös esitetty, että sana juontuu akronyymistä GOP (Gorodskoye Obshezhitie Proletariata). Nämä GOP:t olivat lokakuun vallankumouksen jälkeen perustettuja köyhälistön asuntoloita. Toisaalta jo 1800-luvulla julkaistu Dahlin sanakirja tunsi slangitermin gopat, joka tarkoitti ulkona nukkumista, mikä puolestaan liitettiin useimmiten rikolliseen elämäntapaan. Ensimmäinen kiistaton maininta gopnikeista löytyy kuitenkin vasta vuodelta 1984 Zooparkin kappaleesta:
Kuka juo hehkuviiniä helteellä ja kylmää kaljaa talvella?
Kuka syljeskelee kuin kameli, nauraa kuin harakka?
Kenen jätöksiä on rapussa, kenen oksennusta rappukäytävässä?
Kuka haluaa tuikata meitä nyrkillä silmään ja puukolla kylkeen?
Gopnikit! Gopnikit!
Kuten termin etymologisesta taustasta ja Zooparkin biisistä voidaan arvata, ei gopnikkien maine ole koskaan ollut kovin kaksinen. Yleisen konsensuksen mukaan gopnikit ovat aggressiivisia vetelehtijöitä, jotka viettävät aikaansa kyykkyseisonnassa Adidaksen verkkareissa, juoden olutta ja poltellen halpaa tupakkaa. Keskeinen aktiviteetti on riidan haastaminen satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Pahimmillaan suunsoitto saattaa kärjistyä ryöstöiksi ja pahoinpitelyiksi.
Gopnikkeja ei ole koskaan käsitetty poliittisesti aktiiviseksi joukoksi. Tästä huolimatta heillä on nähty olevan jonkinlainen löyhä aatemaailma, joka on lähinnä kokoelma kaikkea vastenmielistä roskaa rasismista homofobiaan, ja seksismistä kiihkeään nationalismiin. Myös rikollisen elämäntavan ihailun on nähty olevan oleellinen osa heidän kulttuuriaan.
Gopnikit ovat kuitenkin äärimmisen sekalainen joukko. Sosiologian tohtori Larisa Pautova on arvellut jopa neljänneksen venäläisnuorista kuuluvaan heihin, minkä lisäksi gopnikin määritelmä on pitkälti tulkinnan varaista. He eivät ole alakulttuuri siinä mielessä kuin vaikkapa punkkarit. Stereotyyppiset gopnikit eivät ylipäätään miellä itseään valtakulttuurin vaihtoehdoksi, vaan pyrkivät päinvastoin muokkaamaan muita yhteisöjä oman mallinsa mukaiseksi. Näin ollen muut alakulttuurit ovatkin usein heidän aggressiivisen toimintansa kohteena.
Toisaalta sanaa gopnik ei läheskään aina käytetä tarkoittamaan rasistista katutappelijaa, vaan se on usein myös pejoratiivinen luokittelun väline, jonka avulla on mahdollista tehdä pilaa vähävaraisista ja kouluttamattomista ihmisistä. Joskus sanaa saatetaan käyttää vain yleisterminä pikkukaupunkien lähiöissä eläville nuorille, joita ei pidetä yhtä sivistyneinä kuin suurkaupunkien nuorisoa. Asia on mielestäni tiivistetty aika hyvin oheisella videolla:
Ilmiö ei ylipäänsä ei ole mitenkään tyypillisen venäläinen. Esimerkiksi Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tunnetaan boganit, jotka täyttävät monia gopnikkien tunnuspiirteistä. Britanniassa puolestaan samankaltaista löyhää ryhmää kutsutaan termillä chav, Ranskassa puolestaa sanalla racaille. Lähin suomenkielinen vastine näille termeille lienee elämänkoulu.
On ehdottoman tärkeää tuomita gopnikkien ja muiden heidän kaltaistensa edustamat idioottimaiset aatteet – rasismi, homofobia ja seksismi. Samalla on kuitenkin varottava vetämästä yhtäläisyysmerkkiä köyhien ja syrjäytyneiden ja edellä mainittujen aatteiden kannattajien välillä.
Gopniki-tyyli
Venäjän ulkopuolella gopnikit tunnetaan maailmankuvansa sijaan huomattavasti paremmin tyylistään. Klassinen tyyli muodostuu ennen muuta Adidaksen verkkapuvusta ja tennareista. Asuun saattaa myös kuulua raidallinen paita ja nahkatakki, ja koko komeus voidaan kruunata yliampuvilla kultaketjuilla ja vankilatyylisillä tatuoinneilla. Naispuolisille gopnikeille tyypillistä on myös runsas meikkien käyttö.
Venäläisten kiihkeä Adidas-suhde ei ole täysin tuulesta temmattu. Venäjän ja saksalaisen vaatemerkin yhteinen historia juontaa juurensa vuoden 1980 Moskovan kesäolympialaisiin, jossa neuvostourheilijat käyttivät Adidaksen tuotteita, siitäkin huolimatta, että ne oli valmistettu kapitalistisessa lännessä. Tosin asian peittelemiseksi Adidaksen nimi poistettiin neuvostourheilijoiden vaatteista, ja heidän vaatteissaan raitoja oli kolmen sijaan vain kaksi!
Kömpelö peittely ei suinkaan hämännyt neuvostoliittolaisia, vaan kisojen seurauksena Adidaksen suosio nousi raketin lailla. Eräs Neuvostoliiton myöhäisen kauden ilmiöistä oli kansalaisten viehtymys kaikkeen länsimaalaiseen, jolloin esimerkiksi farkuista, sukkahousuista ja tennareista tuli himoittuja statussymboleita. Pelkkä länsimaalaisuus oli jo valttikortti sinänsä, mutta oli toki aina parempi, mikäli tuote edusti Adidaksen kaltaista tunnettua ja arvostettua brändiä. Moni olikin valmis maksamaan sievoisia summia pimeillä markkinoilla päästäkseen käsiksi aitoihin Adidaksen vaatteisiin.
1990-luvun alussa Neuvostoliitto luhistui ja Venäjä siirtyi markkinatalouteen. Uudet, vapaat markkinat täyttyivät pian turkkilaisilla ja kiinalaisilla piraattivaatteilla, usein tasoltaan vaihtelevina Adidas kopioina. Piraattiverkkarit saavuttivatkin suuren suosion edullisuutensa, mukavuutensa ja käytännöllisyytensä vuoksi. Samaan aikaan aidot Adidakset säilyttivät suosionsa, erityisesti rahan makuun päässeiden pikkurikollisten ja mafian juoksupoikien joukossa. Tätä tietä Adidas muodostui myös rikollisten elämäntapaa ihalleiden gopnikkien epäviralliseksi univormuksi.
Niin sanottu slaavikyykky on niin ikään on vahvasti kytköksissä gopnikkeihin, sillä heitä voi bongata kyykkyseisonnassa katujen laidoilta tai porttikongeista. Tapa on ilmeisesti kopioitu venäläisestä vankilakulttuurista, jossa kyykkyseisonta on voinut olla välttämätön ratkaisu tilan puutteen vuoksi.
Slaavikyykystä tuli ilmiö joskus vuoden 2014 paikkeilla, jolloin oli muodikasta postata someen omia slaavikkyykky-asetelmiaan. Nykyään slaavikyykky onkin varmaan yleisempiä Venäjään liitettyjä stereotypioita. Toisaalta ilmiön liittäminen juuri gopnikkeihin ja Venäjään on jälleen hieman harhaanjohtavaa, sillä tapa on yleinen myös monissa muslimimaissa. Voi olla, että tapa on levinnyt gopnikkien joukkoon ennemminkin sieltä kuin venäläisestä vankilakulttuurista.
Ajan henki?
Toimittaja Artemi Troitskin mukaan Gopnikit ovat ennen kaikkea 2000-luvun ilmiö, joka sopii aikakauden henkeen siksi, että myös Putin on pohjimmiltaan gopniki. Tämä on terävä havainto, sillä Putinin ja gopnikkien aatemaailma homofobioineen ja patriotismeineen onkin melko samankaltainen. Putinin voi myös nähdä suosivan gopnikkimaisen aggressiivisia otteita, tosin pikkukaupungin katujen sijaan areenana toimivat kansainvälisen politiikan näyttämöt.
Väittäisin kuitenkin, etteivät gopnikit ole mitenkään leimallisesti 2000-luvun ilmiö. Heidän tyylinsä verkkapukuineen ja tennareineen muodostui nykyiseen muotoonsa jo 1990-luvulla, jolloin myös heidän ihailemansa rikollinen jengikulttuuri oli vahvimmillaan. 1990-luvulla Venäjän talouden ollessa liki jatkuvassa romahduspisteessä, oli myös potentiaalisia gopnikkeja nykyistä enemmän.
Onkin olemassa vahvoja viitteitä siitä, että gopnikkien tähti on jyrkässä laskussa. Jo vuosien ajan he ovat olleet jatkuvan parodioinnin kohde niin elokuvissa, televisiossa kuin netissäkin. Parodioinnin myötä gopnikit ovat menettäneet suosiotaan. Entistä harvempi haluaa liittyä joukkoon, josta on niin helppo tehdä pilaa. On jopa esitetty, että sanan merkitys itsessään on muuttunut. Sen sijaan, että se enää tarkoittaisi katuryöstäjää, tarkoittaa se nyt vihaansa heikompiin purkavaa aggressiivista henkilöä. Muutos ei ehkä ole suuren suuri, mutta kuitenkin merkittävä, sillä uudempi merkitys ei enää pidä sisällään katuryöstäjään kuuluvaa rikollisromantiikkaa.
Lue lisää:
Oleg Jegorov.Criminals or just misunderstood: Who are Russia’s ‘gopniks’? The Russian Beyond 29.3.2019. https://www.rbth.com/politics_and_society/2016/03/29/criminals-or-just-misunderstood-who-are-russias-gopniks_580121
Anastasiia Fedorova, Adidas, a love story: how Russians fell for the iconic three stripes. The Calvert Journal. 2.8.2017. https://www.calvertjournal.com/features/show/8676/adidas-brand-russia-rubchinskiy
Artemi Troitski. Vastarintaa Venäjällä. Puškinista Pussy Riotiin. Toim. ja suom. Anton Nikkilä. Into Kustannus, 2019.
Venäjä on pop! 