Tällä hetkellä puhutuin venäläinen muusikko on Morgenshtern. Kuuluisuus ei kuitenkaan tarkoita jakamatonta suosiota, vaan hän saattaa olla jopa koko Venäjän vihatuimpia julkisuuden henkilöitä. Nimen Alisher Tagirovich Valeyev kasteessa saanut 22-vuotias räppäri on kotoisin läheltä Aasian rajaa, Baškortostan tasavallan Ufan miljoonakaupungista. Nimen Morgensthern musiikista jo varhain kiinnostunut Valeyev omaksui teini-ikäisenä.

Ura räppärinä ei ollut itsestäänselvyys, sillä Morgenshternin historia esiintyjänä on monimuotoinen. Hän keskittyi alussa rockiin, toimien jonkin aikaa pienehkön yhtyeen laulajana. Varsinaiseen kuuluisuuteen hän nousi kuitenkin tubettajana. Youtube-kanavallaan hän usein kritisoi voimakkaasti muita muusikkoja ja tubettajia. Erityisen ankarasti hän pilkkasi venäläistä rap-kulttuuria. Hänen mukaansa useat venäläiset rap-artistit menevät siitä mistä aita on matalin, mikä näkyy biisien heikkona tasona ja mielikuvituksen puutteena – useimmiten kappaleet keskittyivät ainoastaan rahalla ja naisilla kehuskeluun ja keinotekoisen gangsta-imagon pönkittämiseen. Esimerkiksi tällä syksyllä 2017 julkaistulla videollaan hän loi kappaleen viidessä minuutissa osoittaakseen pointtinsa.
Muiden räppärien mollaaminen onkin ollut osa Morgenshternin toimintaa alusta alkaen, aivan amerikkalaisten esikuvien mukaan. Toiminta toi hänelle runsaasti huomiota kasvattaen hänen tilaajamääriään. Kanavan suosion myötä Morgenshtern rohkaistui julkaisemaan omia kappaleitaan. Musiikillisesti hän on ottanut aimo annoksen vaikutteita amerikkalaisista Soundcloud-räppäreistä, mutta ajoittain hänen kappaleissaan kuuluu myös house, tekno, reggae ja rock vaikutteita.
Ufa tunnetaan vauraana teollisuuskaupunkina ja paikallisen liike-elämän keskuksena, mutta mikään merkittävä kulttuurikaupunki se ei kuitenkaan ole. Niimpä vuonna 2018 Morgensthern teki kuten moni muukin provinsseissa suosioon noussut viihdyttäjä ja muutti Moskovaan. Pääkaupungissa hän julkaisi vielä saman vuoden aikana debyyttialbuminsa До того как стал известен. Kuvaavaa on, että albumi ilmiannettiin ensimmäisenä päivänä ennätykselliset 50 000 kertaa Vkontaktessa asiattoman sisällön vuoksi. Tämä onkin ollut toistuva teema Morgenshternin lyhyen uran aikana. Hän on Venäjän puhutuimpia julkisuuden henkilöitä, mutta huomio on suurelta osin negatiivista. Esimerkiksi kappaleen Пососи musiikkivideo on tällä hetkellä inhotuin venäläinen video Youtubessa.
Menestystä vihasta
Pieniltä osin Morgenshternin vastustus saattaa johtua hänen ulkoisesta olemuksestaan. Naamatatuoinnit ja massiiviset turkit ovat jo melkein passé angloamerikkalaisessa rapissa, mutta Venäjällä moiseen ei ole totuttu. Muotilehti Moda Topical jopa palkitsi tyylistään tietoisen artistin vuoden nainen-palkinnolla. Tämä voidaan konservatiivisen maan kontekstissa tulkita melkoiseksi provokaatioksi Morgensthernia kohtaan, etenkin ottaen huomion rapgenreen kuuluvan maskuliinisuuden ja sovinistisuuden.
Todelliset syyt Morgenshterniin kohdistuvalle vihalle ovat kuitenkin ulkokuorta syvemmällä, sillä nimenomaan hänen toimintansa muusikkona ärsyttää monia. Kyse ei ole rapin vastustuksesta sinänsä, sillä vaikka se herättääkin jonkin verran periaatteellista vastustusta valtiovallan ja vanhemman väestön keskuudessa, on kyseessä äärimmäisen suosittu genre myös Venäjällä.
Kuitenkin esimerkiksi Gnoinyin ja Oxxxymironin kaltaiset räppärit istuvat venäläiseen sielunmaisemaan huomattavasti Morgenshterniä kivuttomammin, sillä vaikka he ovatkin ottaneet vaikutteita globaalista rap-skenestä, kuuluu heidän musiikissaan myös venäläisyys. Heidän lyriikoissaan on mahdollista kuulla viittauksia esimerkiksi Aldous Huxleyn ja Boris Pasternakin kaltaisten kirjailijasuuruuksien teoksiin, mikä on Venäjällä tärkeää. Maan kulttuurillisessa perinteessä kirjallisuus, runous ja lyriikka ovat erottamattomat. Niin perinteisille Bardeille, Boris Grebenshikovin kaltaisille rokkareille kuin nykyräppeillekin on luontevaa nähdä itsensä osana Venäjän rikasta kirjallista perinnettä, ja toisintaa sitä teostensa intertekstuaalisia viittauksilla.
Vain hieman kärjistäen voidaan todeta lyriikoiden olevan Venäjällä monesti itse musiikkia tärkeämpiä. Tämä lienee varsin harvinaista eri maiden musiikin kulutus tapoja vertailtaessa. Esimerkiksi James S. Lemingin vuonna 1987 tekemän tutkimuksen mukaan ainoastaan 12 prosenttia amerikkalaisnuorista kertoi kiinnittävänsä suurta huomiota lyriikoihin, ja 58 prosentille ne olivat täysin yhdentekeviä. Suomi saattaa itse asiassa olla tässä suhteessa varsin lähellä Venäjää, vai ovatko Juice Leskinen ja Gösta Sundqvist osa suomalaisen populaarimusiikin kaanonia loistavien sävellystensä vuoksi?
Lyriikoiden syvällisyyttä arvostaville puritanisteille Morgenshtern on kauhistus. Valtaosa hänen kappaleistaan käsittelee tavalla tai toisella hänen henkilökohtaista varallisuuttaan, usein autoja. Muita vakioaiheita ovat naiset ja hänen oman rebel without a cause-imagonsa korostaminen. Toisin sanoen kappaleet käsittelevät kaikkea sitä, mitä hän aiemmin väitti vastustavansa rap-kulttuurissa. Samat teemat ovat pääsosassa myös hänen Youtube-kanavallaan.
Mitä seuraavaksi?
Ristiriita Morgenshternin puheiden ja tekojen välillä herättää kysymyksen siitä kuinka tosissaan hän. Voiko kaikki olla vain rapkulttuuriin kohdistuvaa suurta metavitsiä? Itse hän ainakin väittää olevansa täysin tosissaan. Voi olla, että hän on yksinkertaisesti havainnut provosoivan tyylinsä toimivaksi, onhan sama kaava toiminut amerikkalaisella 6ix9inellakin, jota pidetään melko universaalisti inhottuna hahmona. Silti hänellä on 11 miljoonaa kuukausittaista kuulijaa spotifyssa.
Morgenshternista on vaikea sanoa lopullista totuutta, sillä hän on artistina kiistämättä muuntautumiskykyinen. Hän aloitti rockmuusikkona, siirtyen sitten omaa genreään kritisoivaksi räppäriksi. Kyllästyttyään tähän hän julkaisi muutamia hyvin menestyneitä reggae ja rock vaikutteisia kappaleita. Hänestä tuli samalla hieman salonkikelpoisempi hahmo aiempaan verrattuna. Muutoksen voi kuulla esimerkiksi poppimaisesta Буду твоей пальмой kappaleesta.
Sitten hän muutti jälleen radikaalisti suuntaa muuntautuen nykyisenkaltaiseksi Venäjän 6ix9ineksi. Kaikki nämä muutokset läpikäynyt artisti on vain 22-vuotias. Nähtäväksi jää kuinka kauan nykyinen vaihe kestää.
Lue lisää:
Viktoria Ryabikova. Meet Morgenstern, the first man in Russia to receive a ‘Woman of the Year’ award. Russia Beyond. 17.9.2020 https://www.rbth.com/lifestyle/332731-meet-morgenstern-first-man-woman-of-the-year
Kollektiv. Whatafuk is Morgensthern? KollektivMSK. 13.11.2020 https://www.kollektivmsk.com/features/who-is-morgenshtern/
Tai katso:
Morgernsthernin kanava https://www.youtube.com/channel/UCWnqnojAgMdN0fQpr_xByJw