Tällä hetkellä tunnetuin venäläinen yhtye lienee vuonna 2012 maailmanmaineeseen noussut Pussy Riot. Ryhmästä puhutaan usein punkyhtyeenä, mutta tavanomaisen bänditoiminnan sijaan kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea performansseillaan vaikuttavasta aktivistiryhmästä, jonka aatemaailman keskiössä ovat feminismi, seksuaalinen tasa-arvo ja Venäjän nykyhallinnon vastustus.
Provokaation mestarit
Pussy Riotin juuret johtavat radikaalin taiteilijaryhmä Voinan (suom. Sota) toimintaan. Voina oli aktiivisimmillaan vuosina 2007–2010, jolloin se aiheutti kohua skandaalimaisilla tempauksillaan. Esimerkiksi vuonna 2008 Voina järjesti Moskovassa kuvainnolliset hirttäjäiset kolmelle vierastyöläiselle ja kahdelle homoseksuaalille kauppakeskuksen valaisinosastolla. Aktion tarkoituksena oli kiinnittää huomiota Moskovan kaupunginhallinon muukalaisvihamieliseen ja homofobiseen politiikkaan.
Tunnetuin tempaus toteutettiin vuonna 2010 Pietarissa. Ryhmän jäsenet maalasivat 65 metrisen peniksen turvallisuuspalvelu FSB:n (KGB:n seuraajaorganisaatio) päämajaa vastapäätä sijaitsevaan Liteinyin nostosiltaan. Sillan noustessa teos nousi kaiken kansan nähtäville. ”Taitelijat valmistivat kaikille FSB:n työntekijöille kosmisen laukaisualustan, jolta he voivat lähteä Maan ulkopuolisiin sivilisaatioihin”, kuvasi Voinan jäsen teosta tuoreeltaan. Yksi ryhmän jäsenistä pidätettiin teon seurauksena. Yllättävää kyllä, provokaatioista huolimatta Voina on myös palkittu Venäjän kulttuuriministeriön innovaatiopalkinnolla! Se, onko kyseessä aito katutaiteen arvostus, vai yritys heikentää ryhmän undergroundmainetta valtiollisella tunnustuksella, jää arvailujen varaan.
Voina hajosi ristiriitaisissa tunnelmissa vuonna 2011. Ryhmän rauniolle syntyi entisten jäsenten Nadja Tolokonnikovan ja Katja Samutsevitšin perustama Pussy Riot, jonka esikuvana toimi muun muassa ukrainalainen performanssiryhmä Femen, samoin yhdysvaltalainen Riot Grrrl-punk. Pussy Riotin keskeisin ero Voinaan oli musiikki, joka nyt tuli oleelliseksi osaksi performansseja.
Neitsyt Maria, Jumalanäiti, karkota Putin!
Musiikillisesti alkuvaiheen Pussy Riot oli kliseistä ja korostetun kotikutoista punkia räävittömillä sanoituksilla. Pelkillä musiikillisilla ansiollaan se tuskin olisi herättänyt huomiota maailmalla sen enempää kuin kotimaassaankaan. Tapa, jolla tätä musiikkia esitettiin, on sen sijaan huomion arvoista. Mediassa Pussy Riotista nousee usein esiin muutaman hengen ydinryhmä, ennen kaikkea Tolokonnikova. Todellisuudessa kuitenkin jo pelkkään esiintymisryhmään kuului kymmenisen henkeä, joiden lisäksi mukana oli toinen hieman suurempi ryhmä, jonka tehtävänä oli taltioida esitykset ja siirtää ne verkkoon.
Pussy Riotin ensiesiintyminen nähtiin tammikuussa 2012, jolloin kahdeksan ryhmän jäsentä esitti Punaisella torilla kappaleen, jonka lyhyt ja ytimekäs kertosäe kuului seuraavasti:
Kapina Venäjällä – Putinilla meni paskat housuun!
Todellinen kohu seurasi seuraavan esiintymisen jälkeen. Helmikuussa Pussy Riot esitti kappaleensa Neitsyt Maria, karkota Putin Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa.
Neitsyt Maria, Jumalanäiti, karkota Putin, karkota Putin, karkota Putin
Esitys kesti noin 40 sekuntia kirkon työntekijöiden ja turvallisuusmiesten pyrkiessä keskeyttämään toiminnan. Tempaukseen osallistuneet Tolokonnikova ja Samutsevitš sekä Masha Aljohina pidätettiin. Tiedot tapahtuneesta levisivät nopeasti maailmalle, ja kohu oli valmis. Seurannutta oikeudenkäyntiä pidettiin pitkälti poliittisena ja ankaraa kahden vuoden tuomiota kohtuuttomana. Samutsevitš pääsi ehdonalaiseen jo lokakuussa 2012, Tolokonnikova ja Aljohina vuoden 2013 lopulla.
Tuomio annettiin ”huliganismista”, raskauttavana tekijänä ”uskovaisten tunteiden loukkaaminen”. Uskonto sinänsä ei kuitenkaan ollut Pussy Riotin kritiikin kohteena. Ryhmän jäsenistä ainakin Aljohina ja Tolokonnikova pitävät itseään ortodoksikristittyinä monien muiden venäläisten oppositiohahmojen tavoin. Uskonnon sijaan tarkoituksena olikin kritisoida kirkollisen instituution korruptiota, kaupallisuutta ja Putinin tukemista.
Huomioita huomiosta
Julkisuuden maksimoinnin kannalta Pussy Riot ei olisi voinut valita parempaa aikaa aktiolleen. Loppuvuodesta 2011 ja alkuvuodesta 2012 Venäjä kuohui tuolloisen pääministeri Putinin ja nimellisen presidentin Dmitri Medvedevin päätöksestä vaihtaa paikkoja, mikä tarkoitti Putinin paluuta vallan kahvaan myös virallisesti. Johtokaksikon röyhkeä päätös heijastui protestimielialan kasvuna etenkin suurten kaupunkien keskiluokan parissa. Tyytymättömyys konkretisoitui Venäjän suurimpina mielenosoituksina vuosiin.
Otollisen ajankohdan siivittämänä Pussy Riot käynnisti laajan julkisen keskustelun Venäjällä. Keskustelun avaajana se olikin todellinen runsaudensarvi – aiheen varjolla käytiin debattia muun muassa taiteesta, moraalista, tasa-arvosta, sananvapaudesta, feminismistä, uskonnosta ja oikeudenkäytöstä. Keskustelu oli erityisen vilkasta internetissä. ”Venäjän googlen”, eli Jandexin mukaan maaliskuun kolmannella viikolla Pussy Riotista julkaistiin yhteensä noin 3600 venäjänkielistä blogikirjoitusta. Elokuun toisella viikolla oikeudenkäynnin ollessa käynnissä mainintoja tuli jo 23 500 blogikirjoituksessa. Tapausta käsiteltiin myös uutisteksteissä, artikkeleissa ja radio-ohjelmissa, ja toisin kuin useat aiemmat performanssiryhmät, Pussy Riot sai näkyvyyttä myös valtiollisissa mediakanavissa.
Aihepiirien laajasta kirjosta huolimatta on arveltu, että juuri kirkon käyttö protestin välineenä, sekä kirkon toiminnan arvostelu nostivat keskustelun mittasuhteita. Tulkintaa vahvistaa se, että ryhmän aiemmin Punaisella torilla järjestämä vastaavanlainen performanssi jäi lopulta vähällä huomiolle. Kirkon loukkaaminen lienee vaikuttunut myös tuomion ankaruuteen Putinin kritisoimista enemmän. Punaisen torin konsertissa Putinia pilkattiin armotta pääkaupungin vilkkaimmalla paikalla, mutta seurauksena oli vain sakot.
Vaikka venäläiset eivät kovin ahkeria kirkossakävijöitä olekaan, on kirkko kuitenkin instituutiona huomattavan kunnioitettu ja ylivoimainen enemmistö venäläisistä identifioituu ortodokseiksi. Kenties juuri tämän vuoksi varsin harva venäläinen lopulta tunsi ymmärrystä Pussy Riotin aktiota kohtaan – oikeudenkäynnin aikana tehdyn mittauksen mukaan ainoastaan 12 prosenttia venäläisistä suhtautui ryhmään positiivisesti. Jopa monien oppositiojäsenten suhtautuminen oli hyvin nihkeää.
Lännessä sankareita, Venäjällä konnia
Sen sijaan lännessä Pussy Riot sai osakseen valtavasti sympatiaa – muun muassa Barack Obama, Lech Wałęsa ja 120 saksalaista kansanedustajaa osoitti tukensa, samoin koko joukko viihdemaailman tähtiä Madonnasta Yoko Onoon ja Paul McCartneyhyn. Tukeaan osoittivat myös tuhannet mielenosoittajat ympäri maailmaa.
On mielenkiintoista havaita, että lännessä suositut venäläiset ovat usein kotimaassaan epäsuosittuja. Tämä pätee etenkin silloin kun henkilö liittyy tavalla tai toisella politiikkaan. Sivuhuomiona voidaan toisin todeta, että usein juuri linkittyminen politiikkaan on edellytys sille, että venäläinen henkilö ylipäänsä nousee esiin lännessä. Joka tapauksessa Pussy Riot vertautuu mielenkiintoisella tavalla esimerkiksi Mihail Gorbatšoviin, johon länsi rakastui kylmän sodan viimeisinä vuosina jopa siinä määrin että puhuttiin ”gorbamaniasta”. Gorbatšovin maine lännessä on säilynyt myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, samalla kun Venäjällä häneen suhtaudutaan hyvin kriittisesti. Sama pätee myös Boris Jeltsiniin, joka nähdään lännessä usein venäläisen demokratian lipunkantajana, kun taas kotimaassaan hänet muistetaan lähinnä 90-luvun sekasorrosta ja taipumuksestaan juopotteluun.
Vankilan jälkeen
Vapauduttuaan vankilasta Pussy Riot palasi nopeasti aktivismin pariin. Jo muutama kuukausi vapautumisen jälkeen Tolokonnikova ja Aljohina matkustivat Sotšiin, vuoden 2014 talviolympialaisten isäntäkaupunkiin, tarkoituksenaan tarjota paikalla olevalle medialle uusi performanssi. Ruoskia heiluttavat poliisit ehtivät kuitenkin väliin, estäen aktion toteutumisen. Pussy Riotin kannalta tempaus oli kuitenkin menestys, sillä kuvat aktivisteja pieksevistä poliiseista levisivät kulovalkean tavoin ympäri maailman. Kesällä 2018 järjestettyjen jalkapallon MM-finaali puolestaan keskeytyi hetkeksi neljän Pussy Riotin jäsenen juostua kentälle kesken pelin.
Tätä kirjoittaessa Pussy Riot on ollut olemassa yhdeksän vuoden ajan. Performanssien lisäksi ryhmä on toistaiseksi julkaissut kymmenkunta kappaletta. Musiikillinen tyyli on kokenut vankilan jälkeen suuren muutoksen – uudet kappaleet eivät enää ole punkia ja kielikin on vaihtunut englantiin. Kappaleiden ohessa julkaistut musiikkivideot eivät myöskään enää edusta alkuperäistä undergroundtyyliä, vaan niihin on selvästi panostettu myös rahaa.
Tolokonnikovasta ja Aljohinasta on vankilavuosien jälkeen tullut julkisuuden henkilöitä, jotka kiertävät maailmaa, antavat haastatteluita ja ovat jopa esiintyneet House of Cardsissa. Tämä ”itsensä myyminen” on herättänyt kritiikkiä kollektiivin muilta jäseniltä, jotka ovat pyrkineet korostamaan liikkeen undergroundluonnetta. Onkin jossain määrin epäselvää, ketkä nykyään muodostavat ”aidon” Pussy Riotin.
Tolokonnikovan ja Aljohinin elämä ei kuitenkaan ole pelkkää matkustelua, musiikkivideoita ja glamouria. Syksyllä 2018 Tolokonnikovan aviomiehen, itsekin Pussy Riotissa toimineen Pjotr Verzilov epäiltiin joutuneen myrkytetyksi. Seurauksena hän menetti näkö-, puhe- ja kävelykykynsä. Verzilov lennätettiin kiireelliseen hoitoon Berliiniin, mikä saattoi pelastaa hänen henkensä. Aktivismi kuitenkin jatkuu yhä.
Lue lisää:
Voima. Pussy Riot kuusi vuotta myöhemmin. 5.2.2018 https://voima.fi/artikkeli/2018/pussy-riot-kuusi-vuotta-myohemmin/
Dobrowolski, Taneli. Pussy Riot osui ja upposi venäläiseen yhteiskuntaan. 28.8.2012 https://politiikasta.fi/pussy-riot-osui-ja-upposi-venalaiseen-yhteiskuntaan/
Nikkilä, Anton. Huomioita Pussy Riotin performatiivisesta, käsitteellisestä ja hilpeästä esihistoriasta. Idäntutkimus 3/2016
Huttunen, Tomi. Voina ja rauhanomaisen sotimisen taide. Idäntutkimus 2/2011.
Sillanpää, Sami. Jos Venäjällä vastustaa valtaapitäviä, ottaa tietoisen riskin. Helsingin Sanomat Kuukausiliite 10/2020.
Venäjä on pop! 