Andrei Zvjagintsev – Venäläisen elokuvan mestari

Venäläinen elokuva saa Suomessa harmillisen vähän näkyvyyttä siitäkin huolimatta, että Venäjä on jo Sergei Eisensteinin ajoista lähtien tunnettu osaavana elokuvamaana. Nykypäivän kovinta kaartia edustaa Novosibirskista kotoisin oleva Andrei Zvjagintsev (s. 1964) joka teki läpimurtonsa vuonna 2003 elokuvalla Isän paluu. Elokuva palkittiin muun muassa Venetsian elokuvajuhlien kultaisella leijonalla. Sittemmin menestys on jatkunut elokuvilla Karkotus (2007), Elena (2011), Leviathian (2014) ja Rakkautta vailla (2017).

Zvjagintsev vuonna 2009

Zvjagintsev vuonna 2009

”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”

Tolstoin Anna Kareninan avausvirke kuvaa hyvin Zvjagintsevin elokuvien tematiikkaa. Lännessä hänen elokuviensa nähdään usein käsittelevän lähinnä venäläisen yhteiskunnan ongelmia. Vaikka yhteiskunnallinen kritiikki onkin suuressa roolissa hänen teoksissaan, ovat ne samaan aikaan myös hyvin yleismaailmallisia ja niistä saa paljon irti myös keskitymällä pelkkiin inhimillisiin teemoihin. Kaikkien hänen elokuviensa keskiössä on aina omalla tavallaan onneton perhe.

Paluussa kantavat teemat ovat hylkääminen ja lojaliteetti. Perhettään pahoin laimin lyönyt isä Alex palaa 12 vuoden jälkeen perheensä elämään. Luoteeltaan mies on kärsimätön ja äkkipikainen, mikä yhdessä selittämättömäksi jäävän pitkän poissaolon kanssa on omiaan voimistamaan perheen sisäisiä konflikteja. Myöhemminkin toistuvien teemojen lisäksi jo ensimmäinen elokuva luo tietynlaisen standardin Zvjagintsevin elokuvalliselle ilmaisulle, johon kuuluu upeaa luonnonkuvausta, tunnelmallista musiikkia ja ennen kaikkea jopa inhorealistinen lähestymistapa elämän kipukohtiin.

Perhedynamiikkaa käsittelee myös Karkotus, joka käsittelee uskottomuutta ja mustasukkaisuutta, samoin kuin epäonnistuneesta avioliitosta kertova Jelena. Surullisin elokuvista on kuitenkin Oscarista kilpaillut Rakkautta vailla. Elokuvassa toisiinsa kyllästynyt aviopari Ksenia ja Boris käyvät läpi katkeruuden sävyttämää eroprosessia. Vanhemmat ovat suoraan sanottuna pinnallisia ja huonoja ihmisiä, joiden ainoa mielenkiinnon kohde on oma eronjälkeinen hyvinvointi. Alati riitelevä kaksikko ei osoita minkäänlaista kiinnostusta pientä poikaansa kohtaan, joka vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä ja katoaa. Vanhempien huoli pojastaan herää vasta kun he ovat tämän menettäneet.

Venäläinen luonnontila?

Zvjagintsevin elokuvat sijoittuvat Venäjälle, kertovat venäläisistä ihmisistä ja paljastavat paljon sikäläisestä yhteiskunnasta. Rakkautta vailla kiinnittää huomioita viranomaisten krooniseen aikaansaamattomuuteen, samalla kun Ukrainan sota ja nouseva venäläinen nationalismi näkyvät pieninä sivujuonteina. Jelena puolestaan on avioliittokuvauksen lisäksi kertomus Venäjän suurista luokkaeroista.

Yhteiskunnallisin Zvjagintsevin elokuvista on kuitenkin Leviathian, joka palkittiin vuonna 2014 Golden Blobe-gaalassa parhaana vieraskielisenä elokuvana ja Cannesissa parhaasta käsikirjoituksesta.

Elokuvan nimi viittaa toisaalta vanhan testamenttiin, toisaalta taas Thomas Hobbesin poliittisen filosofian merkkiteokseen. Vanhan testamentin Jobin kirjassa Leviathian on merihirviö, joka viimeisenä päivänä syö auringon – Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin (Job 3:8). Hobbesin teoksessa valtiota verrataan samaiseen hirviöön. Hobbesin mukaan yhteiskuntasopimus, ts. valtio, on välttämätön, sillä ihminen luonnontilassaan tavoittelee ainoastaan omaa etuaan, eikä kykene luottamaan muihin. Näin ollen luonnontilassa, jossa mikään auktoriteetti ei ole kontrolloimassa ihmisten toimintaa, vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan.

Zvjaginsev kuvaa elokuvassaan kuinka valtio väärin käyttää sille uskottua valta-asemaa. Leviahianissa seurataan automekaanikko Koljan ja hänen perheensä elämää. Kolja joutuu ongelmiin kaupunkinsa pormestarin kanssa, joka haluaa pakkolunastaa hänen talonsa ja korjaamonsa kaupungin käyttöön. Tilanne kärjistyy yksilön ja valtakoneiston väliseksi kamppailuksi. Koska Leviathan sijoittuu Venäjälle, on se helppo nähdä Venäjän nykytilan kritiikkinä. Pienen ja ankean kaupungin valtaansa väärinkäyttävä, läpeensä korruptoitunut pormestari on juuri sitä mitä ulkomaalainen yleisö Venäjästä odottaakin näkevänsä. Onkin ironista, että tarina perustuu Yhdysvalloissa vuonna 2004 sattuneeseen todella erikoiseen tapaukseen, jossa Coloradolainen mies tuhosi seitsemän miljoonan dollarin edestä kotikaupunkinsa omaisuutta puskutraktorilla, riitaannuttuaan ensin katkerasti kaupungin johtajien kanssa. Zvjaginsevin elokuvien synkän realistinen maailma ei siis kuvaa ainoastaan Venäjän todellisuutta, vaan ihmisyyden synkimpiä puolia kansallisuudesta riippumatta.

Yleismaailmallisuus ei tarkoita etteivät Zvjagintsevin elokuvat kuvastaisi mitä suuremmissa määrissä myös 2000-luvun Venäjää kaikkine varjopuolineen. Juuri hänen karu tapansa kuvata maan elämää – arjen harmaus, onnettomat ihmissuhteet, rumat kaupungit, korruptio, tehottomat virkamiehet, kiroilu ja runsas vodkan kulutus – on saanut osakseen kritiikkiä politiikoilta. Ohjaaja itsekään ei ole jäänyt sanottamoksi, vaan on päinvastoin lukuisa kertoja kritisoinut maataan suorin sanoin. Viimeisin esimerkki löytyy kesältä 2020, jolloin hänen kollegansa Kirill Serebrannikikov tuomittiin hyvin kyseenlaisin perustein petoksesta. Tämä sai Zvjagintsevin antamaan hyvin synkän lausunnon maansa nykytilasta, sananvapaudesta ja Putinin ikuiselta tuntuvasta valtakaudesta:

Kysymys on siitä, että meiltä kielletään oma ajattelu siten kuin vapauden, luovuuden, uskalluksen ja tulevaisuuden vuoksi syntyneet ajattelevat. Meiltä peitetään tulevaisuudennäkymät. Maa ilman tulevaisuudennäkymiä on tuhoon tuomittu.

Tässä olisi uudelle Hieronymus Boschille maalauksen aihetta kerrakseen: maassa riehuu tappava tauti, joka niittää maahan joka päivä tuhansia ihmisiä. Samaan aikaa valtavat massat kasvonaamareissa äänestävät monarkin ikuisen hallitsemisen puolesta – monarkin, joka istuu bunkkerissaan desinfioidun tunnelin päässä. Kruunu on viruksen päässä. Tällaisessa maassako me olemme haaveilleet asuvamme?

Lue lisää:

http://www.az-film.com/

https://yle.fi/uutiset/3-7929526

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/20/todentuntuinen-leviathan-on-pelottavampi-kuin-kauhukuvitelmat

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/14/minne-menet-venaja-itanaapurin-nykyelokuva-tuijottaa-synkkyyteen

https://www.theguardian.com/film/2018/jan/12/controversial-russian-director-andrey-zvyagintsev-dissident-im-more-of-a-clown

https://www.ft.com/content/34a27580-fc61-11e7-9b32-d7d59aace167

blogit.apu.fi/koponen/sopeutuvat/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s