Tetriksen matka maailmalle

Venäläisen populaarikulttuurin ehdottomasti tunnetuin luomus on Tetris – peli, jonka tarkoituksena on kerätä pisteitä kokoamalla vaakasuoria rivejä putoavista nelilaatikkoisista palikoista. Valmistuessaan rivi häviää, jolloin ylemmät rivit putoavat pykälän verran alemmaksi. Pelin perusajatus ja koukuttava tunnusmusiikki lienevät kaikille tuttuja, mutta tuntee klassikkopelin syntyhistorian?

Tetriksen takana oli Moskovan tiedeakatemian laskentakeskuksen insinööri Aleksei Pažitnov. Pažitnov oli koodari, joka suhtautui suurella intohimolla alkunjaan yhdysvaltalaiseen Pentominon-peliin, jossa tarkoituksena oli asetella muovisia palikoita rasiaan. Peli toimi innoittajana Pažitnovin omalle pelille. Koska neliosaista palikkaa kutsutaan matematiikassa tetrominoksi, sai hänen pelinsä nimekseen Tetris.

Tyypillinen Tetris-näkymä
Tyypillinen Tetris-näkymä

Pažitnov suunnitteli Tetriksen kaikessa hiljaisuudessa omaksi ja työtovereidensa iloksi ja pelin esiversiota pelasikin aluksi vain laskentakeskuksen henkilökunta. Tuolloin peli oli vielä äänetön ja mustavalkoinen. Pažitnov sai valmiiksi kotikoneille sopivan väriversion alkuvuonna 1986, minkä jälkeen lähti peli räjähdysmäisesti leviämään laskentakeskuksen ulkopuolelle. Epävirallisia kopioita pelistä levitettiin levykkeeltä levykkeelle läpi Neuvostoliiton ja sosialistisen Euroopan. Tie länteen oli kuitenkin hieman kivikkoisempi.

Kesäkuussa 1986 brittiläinen liikemies Robert Stein oli työmatkalla Unkarissa.  Vieraillessaan paikallisessa yrityksessä hän näki sattumalta erään työntekijän tietokoneen ruudulla pyörivän Tetriksen. Liikemiehenä Stein näki pelissä välittömästi potentiaalia, ja ryhtyi selvittämään sen alkuperäistä levittäjää. Hän sai kuin saikin yhteyden moskovalaiseen laskentakeskuksen johtoon, joka ei valitettavasti osoittanut minkäänlaista kiinnostusta peliin. Tämä on sikäli luontevaa, että laitoksen pääasiallinen tehtävä avaruustekniikka, ei suinkaan viihdeteollisuus. Samalla laitoksen suhtautuminen tilanteeseen oli varsin tyypillistä – neuvostobyrokratia ei ennen 1980-luvun loppua juuri pyrkinyt edesauttamaan maan populaarikulttuurin menestystä lännessä.

Saadakseen oikeudet hyödyntää peliä täytyi Steinin ottaa yhteyttä suoraan Pažitnoviin itseensä.  Pelin kehittäjä oli pomojaan halukkaampi yhteistyöhön ja solmi Steinin yrityksen Andromera Softwaren kanssa sopimuksen solmi lopulta sopimuksen faksin välityksellä. Tämän jälkeen asiat etenivät vahdilla. Stein myi pelin oikeudet eteenpäin brittiläiselle Mirrossoftille, mistä lisenssi puolestaan siirtyi eteenpäin niin amerikkalaisille kuin japanilaisillekin pelitaloille. Lopulta pelistä oli olemassa lukuisia kilpailevia versioita eri alustoilla.

Sekavista omistussuhteista huolimatta Tetriksestä tuli vuosikymmenen lopulla hitti lännessä.  Menestykseen epäilemättä vaikutti perestroikan ja glasnostin myötä positiivisemmaksi muuttunut kuva Neuvostoliitosta, jonka ansioita venäläisistä tuotteista tuli hetkeksi aikaa muotia. Menestys ei kuitenkaan tuonut rahaa Neuvostoliittoon. Alun pitäen lisenssioikeudet hankkinut Andromeda Sofware ei ollut tilittänyt lisenssimaksujaan. Vasta tämä herätti neuvostoviranomaisten huomion. Petetyksi tullut Neuvostoliiton tietotekniikan viennistä vastaava valtionyhtiö Elorg kävi kiivaita neuvotteluita Steinin kanssa. Pitkällisten keskusteluiden jälkeen Steinin yhtiö sai pitää pelin pc-oikeudet, mutta konsolioikeudet menivät Nintendolle, joka teki Tetriksestä Game Boyn lippulaivapelin.

Pelin kehittäjä Aleksei Pažitnov
Pelin kehittäjä Aleksei Pažitnov

Game Boyn ja Tetriksen yhdistelmä oli voitokas, ja peli nousi klassikon asemaan – Game Boyn Tetris-versiota on arvioitu myydyn noin 35 miljoonaa kappaletta vuoteen 2009 mennessä. Tetris pitää yhä edelleen pintansa liki neljä vuosikymmentä julkaisunsa jälkeen. Pelistä tulee yhä edelleen uusia versioita ja järjestetäänpä lajissa vuosittaiset maailmanmestaruuskilpailutkin.

Tetris on ehdottomasti menestynein venäläisen populaarikulttuurin tuote. Samalla pelin tarina kuitenkin selittää osaltaan sen, miksi maan populaarikulttuurilla on niin suuria vaikeuksia menestyä maan rajojen ulkopuolella. Viranomaiset suhtautuivat peliin aluksi täysin välinpitämättömästi, eivätkä millään tavoin pyrkineet edesauttamaan sen menestystä ennen kuin se oli jo lyönyt itsensä läpi. Pelin läpilyönti oli yksilöllisen älynväläyksen ja onnekkaiden sattumien summa, joka nousi hitiksi huolimatta byrokraattien mielikuvituksettomuudesta huolimatta.

Lue lisää

https://edition.cnn.com/style/article/tetris-video-game-history/index.html

https://www.livescience.com/56481-strange-history-of-tetris.html

https://history-computer.com/ModernComputer/Software/Tetris.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s